Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti 50 op -koulutus on saanut loistavaa palautetta! Opiskelijat ovat kiitelleet erityisesti käytännönläheisyyttä, asiantuntevia kouluttajia ja sitä, kuinka koulutus on tukenut heidän ammatillista kasvuansa. Lue alta heidän kokemuksiaan!
💬 Opiskelijoiden palautteita:
”Heti opintojen alkaessa olin iloisesti yllättynyt, kuinka käytännönläheistä opiskelu oli. Olen aina ollut pohdiskeleva ja nauttinut omien mielipiteiden sekä oivallusten muodostamisesta, ja tunsin heti, että tämä opiskelumuoto oli tehty minua varten.”
”Opintojen myötä olen peilannut asioita vahvasti myös omaan henkilökohtaiseen elämääni. Tämä matka on ollut enemmän kuin vain ammatillinen koulutus – se on ollut syvä henkinen kasvu, jota ei voi mitata rahassa. Koen, että tämä on vasta alkua omassa kehitystarinassani.”
” Vaikka lähdin opiskelemaan ensisijaisesti vahvistaakseni ammatillisia taitojani palkkatyössä, jo varhain opintojen aikana heräsi kipinä perustaa oma yritys ja rakentaa jotakin täysin itselleni merkityksellistä. Tämä on yksi suurimmista asioista, joita opinnot ovat minulle antaneet.”
”Olen saanut muokata sisäistämiäni menetelmiä ja oppeja omanlaisikseni, viedä niitä käytäntöön ja rakentaa oman maailmani mielenterveyden ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ympärille. Tämä on tuonut minulle vapautta ja mahdollisuuden tarjota muille jotain ainutlaatuista – omaa näkemystäni ja osaamistani.”
”Opintojen aikana olen myös tutustunut upeisiin ihmisiin, joiden kanssa syntynyt yhteys tuntuu kestävän opintojen päättymisen jälkeenkin. Tämä on ollut eheyttävä kokemus”
Tutustu syksyllä 2025 alkavaan koulutukseen:
https://www.kainula.fi/koulutukset/ratkaisukeskeinen-lyhytterapeutti-sis-psykoterapeuttiset-valmiudet-50-op-syksylla-2025/
Oppimiskeskus Kainula / Kainuun kesäyliopisto
Linnankatu 6 C
87100 Kajaani