Ikääntyvien yliopisto on tietoa etsivien, kulttuurista pitävien, yhteiskunnan ja itsensä kehittämisestä kiinnostuneiden kohtaamispaikka. Ikääntyvien yliopistotoimintaan voi osallistua pohjakoulutuksesta, aiemmasta ammatista tai harrastuksista riippumatta eikä ikärajojakaan tunneta. Toiminta on avointa kaikille. Ikääntyvien yliopistotoiminnassa tieto ja elämänkokemus kohtaavat ja samalla solmitaan uusia sosiaalisia kontakteja, viihdytään ja virkistytään yhdessä.
Ikääntyvien yliopisto tarjoaa lukukausittain sarjan reaaliaikaisia verkkovälitteisiä asiantuntijaluentoja. Luennoilla on aina aikaa keskusteluille ja kysymyksille. Luentoja seurataan Oppimiskeskus Kainulalla. Koronan vuoksi luentoja on mahdollista seurata toistaiseksi myös kotoa käsin.
Tule mukaan kehittämään entistä aktiivisempaa ja monipuolisempaa Ikääntyvien yliopiston toimintaa myös Kainuuseen! Suomessa ikääntyvien yliopistotoiminnan asiantuntijaluentoja seurataan jo noin 50 paikkakunnalla.
Kainuun kesäyliopisto
Linnankatu 6 B, 3.krs
87100 Kajaani
Kainula-opisto
Sissikuja 3
87100 Kajaani