Avoin korkeakoulu käsittää avoimet yliopistot ja avoimet ammattikorkeakoulut ja niiden tarjoamat opinnot ja opiskelumahdollisuudet.
Avoin korkeakouluopiskelu on esimerkiksi toiselta asteelta valmistuneille nuorille kuin myös työssäkäyville aikuisille suunnattua korkeakoulutasoista opetusta.
Opetusta ohjaavat yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opetussuunnitelmat, joten opiskelu vastaa laadultaan ja vaatimuksiltaan korkeakoulujen tuottamaa opetusta.
Avoimessa yliopistossa ja avoimessa ammattikorkeakoulussa suoritetut opinnot voidaan pääsääntöisesti liittää tutkintoon.
Opiskelun tavoitteena voi olla esim. väylähakukelpoisuuden saavuttaminen, maisterihakukelpoisuuden saavuttaminen, ammatillinen lisäkouluttautuminen tai yleissivistävä tarkoitus.
Opiskelu on sivutoimista eikä oikeuta opintososiaalisiin etuihin kuten opintotukeen.
Kainuun kesäyliopisto tekee laajaa yhteistyötä useiden yliopistojen kanssa. Yhteistyöyliopistoja ovat esimerkiksi Itä-Suomen, Turun ja Oulun yliopistot. Avoimen ammattikorkeakoulun opintoja toteutetaan esimerkiksi yhteistyössä Karelia ammattikorkeakoulun kanssa.
Opintotarjonta kuin myös yhteistyöoppilaitokset päivitetään vuosittain alueellinen koulutustarve huomioiden.
Avoimen korkeakoulun opintoihin ei yleensä ole erillistä hakua tai pääsykoetta. Opinnot ovat kaikille avoimia ja niihin pääsee mukaan ilmoittautumalla opintojaksolle/opintokokonaisuuteen. Useimmat opinnot käynnistyvät aina syyslukukauden alkaessa, joten kiireisin ilmoittautumisaika on elokuussa. Osaan opinnoista on mahdollista ilmoittautua mukaan läpi lukuvuoden.
Avoin korkeakouluopetus järjestetään joustavasti verkkotuettuina monimuoto-opintoina Kajaanissa. Opetuksessa yhdistyvät mahdollinen lähiopetus, verkko-opiskelu sekä itsenäinen työskentely kirjallisuuden pohjalta oppimistehtäviä ja/tai tenttejä tehden. Läsnäoloa vaativa opetus pyritään sijoittamaan ilta- ja viikonloppuopinnoiksi, jotta opiskelu myös työn tai muun päätoimen ohella olisi mahdollisimman joustavaa.
Opintojen kautta voi tutustua yliopisto- tai ammattikorkeakoulutasoiseen opiskeluun sekä sen eri oppiaineisiin. Nuorelle opiskelijalle suosittelemme välivuoden sijaan opintojen suorittamista avoimen korkeakouluopetuksen parissa. Näin nuori saa kokemusta korkeakoulutason opiskelusta, saa varmuutta opiskeltavasta alasta, kehittää akateemisia opiskelutaitoja ja lisäksi valmistautuu opintojen kautta seuraavan vuoden pääsykokeisiin tai hankkii väylähakukelpoisuutta. Tutkintotavoitteiseksi opiskelijaksi päästyään avoimen kautta suoritetut opinnot yleensä hyväksi luetaan tutkintoon.
Myös kesälukukausi kannattaa hyödyntää avoimen opintojen parissa ja näin nopeuttaa tutkintotavoitteisen opiskelun valmistumista.
Työelämässä toimiville avoimen korkeakoulun opinnot ovat hyvä keino täydentää aikaisempia opintoja ja hankkia lisäpätevyyttä. Kaikkineen opinnot auttavat kehittymään työssä ja ylläpitämään ammattitaitoa. Avoimen yliopisto-opetuksen opinnoilla voi myös hankkia maisteriohjelmissa vaadittavia edeltävien opintojen vaatimuksia.
Kainuun kesäyliopistossa voi suorittaa opetus- ja kasvatusalan, liiketalouden, oikeustieteellisen kuin myös sosiaali- ja terveysalan korkeakoulutasoisia opintoja. Opintotarjonnasta löytyy vaihtoehtoja yksittäisistä opintojaksoista opintokokonaisuuksiin (perus- ja aineopinnot) saakka. Lisätietoja ajankohtaisesta opintotarjonnastamme saa kotisivuiltamme tai avoimen korkeakouluopetuksen koulutussuunnittelijaltamme.
Voiko avoimen korkeakouluopetuksen kautta valmistua tutkintoon?
Varsinaista tutkintoa avoimessa korkeakoulussa ei voi suorittaa, mutta avoimessa yliopistossa/ammattikorkeakoulussa suoritetut opinnot voidaan yleensä sisällyttää osaksi korkeakoulututkintoa siinä vaiheessa, kun opiskelija on hakeutunut tutkintotavoitteiseksi opiskelijaksi.
Opinnot ovat maksullisia. Kainuun kesäyliopiston perimä opintomaksu sisältää opinnoista vastaavan korkeakoulun palvelumaksuosuuden ja lisäksi paikallisesta opetuksesta ja ohjauksesta aiheutuvat kulut.
Kainuun kesäyliopisto on yleishyödyllinen, voittoa tavoittelematon yhdistys, joten opintomaksuihin siirretään vain todelliset opetuksesta aiheutuvat kustannukset.
Opintojen hinta vaihtelee riippuen mm. opintojen laajuudesta opintopisteinä sekä opintojen suoritustavoista.
Opintokokonaisuuksien hinnat löytyvät opintoesitteistä.
Mikäli haluat suorittaa opintokokonaisuuteen sisältyvän yksittäisen opintojakson, opintomaksu määräytyy seuraavasti: avoimen korkeakoulun palvelumaksuosuus 12-20 €/opintopiste ja lisäksi Kainuun kesäyliopiston maksuosuus 10 €/opintopiste. Yksittäisen opintojakson hinta on kuitenkin aina vähintään 50 €.
Siirtotentti ja yksityistentti
Kainuun kesäyliopistolla voi suorittaa valvottuja siirtotenttejä kesäyliopiston yleisinä tenttipäivinä. Tenttimaksu on 80 €/tentti.
Voit myös kysyä yksityistentin valvontaa. Tällöin tenttimaksu on 120 €.
Opintomaksu laskutetaan opintojen käynnistyttyä. Korkeammat maksut laskutetaan erissä. Myös henkilökohtaisen maksuohjelman laatiminen on mahdollista, mikäli siitä sovitaan heti opintojen alkuvaiheissa. Kesäyliopisto pidättää itselleen oikeuden tarkistaa opiskelijan luottotiedot ilmoittautumisen yhteydessä.
Opintomaksulaskut lähetetään opiskelijalle sähköpostitse. Huolehdithan siitä, että ilmoittautumisessa antamasi sähköpostiosoite on oikein ja seuraathan sähköpostiasi (myös roskapostikansio) aktiivisesti. Mikäli tiedotus ei opiskelijaa tavoita siksi, että sähköpostiosoitetta ei ole ilmoittautumisessa annettu tai annettu sähköpostiosoite on virheellinen tai sähköpostia (mukaan lukien roskapostikansio) ei seurata aktiivisesti, opisto ei ole vastuussa seuraamuksista.
Lasku tulee aina maksaa siinä olevalla viitenumerolla.
Mikäli olet työtön työnhakija ja suunnittelet opintojen aloittamista, ole aina ennen opintoihin mukaan ilmoittautumista yhteydessä omaan työllisyysohjaajaasi ja selvitä opiskeluoikeus!
Avoimessa yliopistossa opiskelu ei oikeuta Kelan myöntämään opintotukeen.
Kun pohdit opintojen aloittamista, mieti ensin, miksi haluat ”isona” tulla ja millaisia työtehtäviä haluat tulevaisuudessa tehdä. Tutustu sen jälkeen kotisivuiltamme löytyvään opintotarjontaan (avoin yliopisto, avoin AMK, ammatillinen täydennyskoulutus, opiskele verkossa) ja valitse mielenkiintoisilta kuulostavia opintoja.
Varaa sen jälkeen tapaamisaika opinto-ohjauksesta vastaavalta suunnittelijaltamme:
Mira Huotari, p. 040 1488 591, mira@kainula.fi.
Kainuun kesäyliopisto kerää tilastotietoja ilmoittautumisen yhteydessä seuraaviin tarkoituksiin:
1. Valtion rahoitus ja raportointi
Kesäyliopistot saavat osan rahoituksestaan valtiolta. Rahoituksen määrä perustuu usein siihen, kuinka paljon ja millaista opetusta järjestetään sekä ketkä siihen osallistuvat. Tilastotiedot (esim. ikä, sukupuoli, koulutustausta) auttavat osoittamaan, että opisto palvelee eri väestöryhmiä.
2. Tilastointi valtakunnallisesti
Suomessa vapaan sivistystyön oppilaitokset (kuten kesäopistot) raportoivat tietoja esimerkiksi Opetushallitukselle ja Tilastokeskukselle. Näiden avulla seurataan koko maan koulutuksen tilaa ja kehitystä.
3. Toiminnan kehittäminen
Tietoja käytetään koulutustarjonnan suunnitteluun.
Tilastotiedot käsitellään aina anonyymisti.
Opiskelutodistus kirjoitetaan opintojen alkuvaiheessa pyynnöstä.
Todistus suoritetuista opinnoista kirjoitetaan – avointa korkeakouluopetusta lukuun ottamatta – koulutuksen päätyttyä kesäyliopiston toimesta edellyttäen, että kaikki koulutukseen sisältyneet suoritukset ovat hyväksytysti suoritettu, ja että opintomaksut ovat täysimääräisesti maksettu. Koulutuksen päätyttyä opiskelijalla on yksi kuukausi aikaa täydentää mahdollisesti puuttuneita kirjallisia tehtäviä saadakseen todistuksen.
Edellä mainitut todistukset sisältyvät opintomaksuun.
Muut todistukset ovat harkinnanvaraisia ja maksavat 50 €/todistus.
Avoimen korkeakoulun opinnoissa suoritusotteet ja todistukset kirjoittaa opinnoista vastaava korkeakoulu, ei kesäyliopisto.
Ilmoittautumisen Kainuun kesäyliopiston opintoihin – avoimen korkeakoulun opintoja lukuun ottamatta – voi peruuttaa maksutta viimeiseen varsinaiseen ilmoittautumispäivään saakka.
Ilmoittautumisen avoimen korkeakoulun opintoihin voi peruuttaa maksutta 14 päivän kuluessa ilmoittautumishetkestä, edellyttäen, että opiskelija ei ole aktivoinut opinto-oikeutta avoimeen yliopistoon.
Peruutukset tulee aina tehdä kirjallisesti osoitteeseen mira@kainula.fi.
Jälki-ilmoittautuminen on aina sitova, eikä sille ole peruutusoikeutta.
Ilmoittautuminen ei raukea, vaikka osallistuja jättäisi osallistumatta koulutukseen tai opintomaksun maksamatta.
Opintomaksut ovat perintäkelpoisia.
Kesäyliopisto ei vastaa opiskelijoiden laitteistojen tai yhteyksien toimivuudesta. Opintomaksua ei palauteta, mikäli osallistuminen estyy opiskelijan teknisistä tai yhteysongelmista.
Tietyt koulutukset/opinnot käynnistetään vain riittävillä opiskelijamäärillä. Kesäyliopisto pidättää oikeuden perua tai siirtää koulutuksen aloitusta esimerkiksi vähäisen osallistujamäärän tai ylivoimaisen esteen vuoksi. Kesäyliopisto ei vastaa osallistujalle mahdollisesti aiheutuneista muista kustannuksista.
Mikäli koulutuksen/opintojen käynnistyminen joudutaan perumaan liian vähäisen opiskelijamäärän vuoksi, ilmoittautuminen peruuntuu ja opintomaksun maksuvelvoite raukeaa automaattisesti. Koulutuksen/opintojen peruuntumisesta ilmoitetaan aina sähköpostitse.
Ammatillinen täydennyskoulutus on työelämälähtöistä koulutusta, jonka tavoitteena on syventää osaamista, hankkia uusia työelämätaitoja tai täydentää aiempaa koulutusta.
Koulutukset sopivat esimerkiksi työelämässä toimiville, alanvaihtajille, yrittäjille sekä henkilöille, jotka haluavat kehittää omaa osaamistaan.
Ilmoittaudu koulutukseen opintoesitteen lopussa olevan Ilmoittaudu-painikkeen kautta.
Osaan koulutuksista liittyy opiskelijavalinta, jolloin hakijaa pyydetään toimittamaan taustatietoja ilmoittautumisen yhteydessä.
Saat tiedon opiskelijavalinnasta sähköpostitse. Mikäli sinut hyväksytään koulutukseen, pyydämme vahvistamaan opiskelupaikan vastaanottamisen sähköpostitse kolmen (3) arkipäivän kuluessa. Mikäli vahvistusta ei saada määräajassa, opiskelupaikka voidaan tarjota seuraavalle hakijalle.
Koulutuksen aloitus- ja osallistumisohjeet toimitetaan noin viikko ennen koulutuksen alkua sähköpostitse.
Kyllä. Suurin osa koulutuksista on suunniteltu työn ohella suoritettaviksi. Yhä useammin koulutukset toteutetaan verkkovälitteisesti, joten osallistuminen ei ole paikkaan sidottua. Toisinaan koulutuspäivät myös tallennetaan. Opetusta pyritään myös järjestämään iltaisin ja viikonloppuisin. Aikataulut, toteutustavat ja osallistumisvelvoitteet löydät opintoesitteestä. Tutustuthan siis sinua kiinnostavan koulutuksen opintoesitteeseen huolella ennen ilmoittautumista.
Koulutukset eivät yleensä ole tutkintoon johtavia, mutta ne tarjoavat ammatillista lisäosaamista ja todistuksen suoritetuista opinnoista.
Kyllä. Todistus kirjoitetaan, kun kaikki opintosuoritukset on hyväksytysti tehty ja opintomaksut suoritettu.
Kyllä. Korkeammat opintomaksut laskutetaan yleensä useammassa erässä. Tarvittaessa voidaan sopia myös henkilökohtaisesta maksusuunnitelmasta.
Osassa koulutuksista opiskelupaikan vahvistamisen jälkeen opiskelijalle lähetetään sähköpostitse varaus- tai ennakkomaksulasku. Maksu vähennetään koulutuksen kokonaishinnasta. Tarkistathan myös roskapostikansion.
Maksujärjestelyihin liittyen opiskelijan luottokelpoisuus voidaan tarkistaa ennen opiskelupaikan vahvistamista tai maksusuunnitelman hyväksymistä.
Koulutuksen toteutuminen edellyttää riittävää osallistujamäärää. Koulutuksen toteutuminen varmistetaan varsinaisen ilmoittautumisajan päätyttyä sähköpostitse.
Mikäli koulutus ei toteudu vähäisen osallistujamäärän vuoksi, mahdollinen maksettu ennakko/varausmaksu palautetaan kolmen (3) arkipäivän kuluessa ilmoittautumisajan päättymisestä.
Ilmoittautumisen voi perua maksutta viimeiseen varsinaiseen ilmoittautumispäivään saakka sähköpostitse.
Osassa koulutuksista opiskelija sitoutuu opiskelupaikan vahvistamisen jälkeen maksamaan varausmaksun, jota ei palauteta, vaikka osallistuminen myöhemmin peruttaisiin ilmoittautumisajan ollessa vielä käynnissä.
Jos osallistuminen perutaan ilmoittautumisajan jo umpeuduttua ja koulutuksen toteutumisen varmistuttua tai opiskelija jättää osallistumatta koulutukseen, opiskelija on velvollinen maksamaan koko opintomaksun osallistumisesta riippumatta.
Osasta koulutuksia voidaan tehdä suoritusmerkintä Koski-palveluun, mikäli koulutukselle on määritelty arviointikriteerit ja mikäli opiskelija antaa suostumuksen tietojen siirtämiseen. Mahdollisesta Koski-merkinnästä ilmoitetaan aina koulutuskohtaisesti.
Se riippuu koulutuksesta. Osa koulutuksista on avoimia kaikille, kun taas joissakin voidaan edellyttää aiempaa koulutusta tai työkokemusta.