Ikääntyvien yliopisto on tietoa etsivien, kulttuurista pitävien, yhteiskunnan ja itsensä kehittämisestä kiinnostuneiden kohtaamispaikka. Ikääntyvien yliopistotoimintaan voi osallistua pohjakoulutuksesta, aiemmasta ammatista tai harrastuksista riippumatta eikä ikärajojakaan tunneta. Toiminta on avointa kaikille. Ikääntyvien yliopistotoiminnassa tieto ja elämänkokemus kohtaavat ja samalla solmitaan uusia sosiaalisia kontakteja, viihdytään ja virkistytään yhdessä.
Ikääntyvien yliopisto tarjoaa lukukausittain sarjan reaaliaikaisia verkkovälitteisiä asiantuntijaluentoja. Luennoilla on aina aikaa keskusteluille ja kysymyksille. Luentoja seurataan Oppimiskeskus Kainulalla. Tule mukaan kehittämään entistä aktiivisempaa ja monipuolisempaa Ikääntyvien yliopiston toimintaa myös Kainuuseen! Suomessa ikääntyvien yliopistotoiminnan asiantuntijaluentoja seurataan jo noin 50 paikkakunnalla.
Oppimiskeskus Kainula / Kainuun kesäyliopisto
Linnankatu 6 C
87100 Kajaani