klo 17.30 – 20.30
Toteutusta koordinoi:
Oppimiskeskus Kainula / Kainuun kesäyliopisto
Linnankatu 6 C
87100 Kajaani
Verkkovälitteinen (Zoom) koulutuspäivä
Rohkeutta ja itsevarmuutta esiintymiseen, työhön ja ihmissuhteisiin!
Esiintymistaidot ovat keskeinen osa arkea, ihmissuhteita ja työelämää. Kohtaamme jatkuvasti tilanteita, joissa olemme esillä, tulemme nähdyiksi tai joudumme ilmaisemaan ajatuksiamme ja tunteitamme. Rohkeuskoulu on koulutus sinulle, joka haluat olla rohkeammin ja itsevarmemmin läsnä ja esillä – ilman, että pelko tai jännitys ohjaa toimintaasi.
Monille näkyväksi tuleminen, esiintyminen tai omien ajatusten ja tunteiden ilmaiseminen herättää jännitystä tai jopa pelkoa. Pieni jännitys voi kertoa asian tärkeydestä, mutta pahimmillaan se alkaa rajoittaa valintojamme ja estää meitä tekemästä itselle merkityksellisiä asioita. Pelko ei rajoita vain yksilöä – myös ympäristö jää silloin vaille ajatuksiamme, osaamistamme ja rohkeita avauksia.
Nykyinen ympäristö vaatii yhä enemmän esillä olemista. THL:n tutkimusten mukaan esiintymisjännitys on yksi merkittävimmistä työelämän stressitekijöistä. Rohkeus ja itsevarmuus eivät kuitenkaan ole synnynnäisiä ominaisuuksia, vaan taitoja, joita kuka tahansa voi oppia ja vahvistaa.
Rohkeuskoulu kutsuu tutkimaan, mitä rohkeus ja itsevarmuus todella ovat – ja miten niitä voi kehittää lempeästi, turvallisesti ja askel kerrallaan.
Mitä rohkeus ja itsevarmuus oikeasti ovat?
Itsevarmuus mielletään usein kovuudeksi, pelottomuudeksi tai varmuudeksi kaikesta. Todellisuudessa se on jotain aivan muuta: lempeää rohkeutta olla oma itsensä – näkyvä ja aito myös silloin, kun jännittää, epäilyttää tai pelottaa. Itsevarmuus on itsensä hyväksymistä kaikkine puolineen.
Todellisen itsevarmuuden taustalla ei ole pelottomuus, vaan sisäinen turva – kehollinen ja hermostossa syntyvä kokemus rauhasta, turvasta ja luottamuksesta. Sisäinen turva luo pohjan rohkeudelle, läsnäololle ja itsevarmuudelle myös epävarmuuden keskellä. Rohkeuskoulu ei opeta peittämään jännitystä tai pelkoa, vaan auttaa tulemaan esiin niistä huolimatta.
Koulutus yhdistää oivalluksia, kokemuksellisia harjoituksia ja konkreettisia mielen ja kehon työkaluja, joita voi soveltaa suoraan arjen tilanteisiin –esiintymiseen, työelämään ja ihmissuhteisiin.
Rohkeuskoulun keskeiset teemat:
– Esiintymisjännityksen ymmärtäminen ja kohtaaminen
– Sisäisen turvan vahvistaminen ja hermoston säätely
– Haastavien tunteiden kohtaaminen ja säätely
– Myötätuntoinen ja kannustava sisäinen puhe
– Läsnäolo ja karisma arjessa ja esiintymisessä
– Keho–mieli- yhteyden vahvistaminen
– Itsevarmuus tarttua haasteisiin ja mahdollisuuksiin
– Epäonnistumisten ja pettymysten rakentava käsittely
– Omien ajatusten ja tunteiden selkeä ja rakentava ilmaisu
Koulutus tarjoaa oivalluksia ja konkreettisia työkaluja, joiden avulla pelko tai jännitys ei enää estä tarttumasta itselle tärkeisiin asioihin. Rohkea ei ole se, joka ei tunne pelkoa, vaan se, joka uskaltaa toimia siitä huolimatta.
Koulutuksen jälkeen osallistuja:
– ymmärtää jännityksen ja pelon taustalla olevia mekanismeja
– osaa vahvistaa sisäistä turvaa ja kohdata haastaviakin tunteita
– osaa muuttaa sisäistä puhetta lempeämmäksi ja kannustavammaksi
– kokee enemmän läsnäoloa ja rauhaa arjen tilanteissa
– osaa kohdata esiintymistilanteet rauhallisemmin ja varmemmin
– uskaltaa toimia rohkeammin epävarmuudesta huolimatta
– osaa käsitellä pettymyksiä ja epäonnistumisia rakentavasti
– kommunikoi tunteitaan ja tarpeitaan selkeämmin ja aidommin.
Rohkeuskoulu on tarkoitettu kaikille, jotka kaipaavat lisää rohkeutta, itsevarmuutta ja läsnäoloa arkeensa – työelämässä, esiintymistilanteissa ja ihmissuhteissa.
Erityisesti koulutus puhuttelee:
– esiintymisjännitystä kokevia
– epävarmuuden tai huijarisyndrooman kanssa kamppailevia
– asiantuntijoita, opettajia, esiintyjiä ja työelämän ammattilaisia
– kaikkia, jotka haluavat tulla näkyväksi ilman, että pelko ohjaa toimintaa
Koulutus sopii myös sinulle, joka et koe itseäsi varsinaiseksi jännittäjäksi, mutta haluat vahvistaa läsnäoloasi, varmuuttasi ja kykyäsi olla esillä omana itsenäsi. Rohkeuskoulu on kutsu astua näkyväksi lempeästi – omassa tahdissa, turvallisesti ja ilman, että sinun tarvitsee olla valmis.
Jenni Sofia / mentalisti ja mentaalivalmentaja
”Olen Jenni Sofia, mentalisti, mentaalivalmentaja ja tietokirjailija. Mentalistina luon hämmästyttäviä ja viihdyttäviä ohjelmia juhliin ja tapahtumiin, ja mentaalivalmentajana tarjoan konkreettisia työkaluja mielen hyvinvointiin, rohkeuteen ja läsnäoloon arjessa ja työelämässä.
Olen valmistunut sirkustaiteilijaksi yli 20 vuotta sitten ja esiintynyt yleisön edessä lapsesta. Pitkä esiintyjän taustani on antanut minulle syvän, kehollisen ymmärryksen esiintymisestä – mutta myös siitä, millaista on elää esiintymisjännityksen kanssa.
Esiintymisjännitys kulki mukanani vuosia paitsi lavalla, myös sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Noin 15 vuotta sitten oma uupumus ja burnout pysäyttivät minut ja saivat hakemaan apua ensin itselleni. Kouluttautuessani yhä syvemmin ihmismieleen ja tunne-elämään syntyi samalla halu auttaa myös muita – ja siitä alkoi polkuni mentaalivalmentajana.
Merkittävä käännekohta urallani oli noin 10 vuotta sitten, kun minua pyydettiin osallistumaan tuoreena mentalistina Talent Suomeen. Mahdollisuus meinasi jäädä käyttämättä, koska jännitys ja pelko oli ottaa vallan. Lopulta päätin haastaa itseni ja hyödyntää kaikki ne työkalut, joita olin vuosien varrella oppinut. Kokemus oli yksi elämäni merkittävimmistä ja määritteli lopulta myös nykyisen urani suunnan mentalistina.
Tästä kokemuksesta syntyi myös esiintymisjännitykseen ja rohkeuteen keskittyvä koulutustyöni. Koulutuksissani yhdistän yli 20 vuoden kokemukseni ammattilaisena esiintyjänä sekä mentaalivalmentajan osaamisen ainutlaatuiseksi kokonaisuudeksi, jonka tavoitteena on, ettei kukaan jättäisi itselleen tärkeitä asioita tekemättä tai elämän tarjoamia mahdollisuuksia kokematta vain pelon tai jännityksen vuoksi.”
135 € / osallistuja
Koulutuksen toteutuminen edellyttää riittävää osallistujamäärää.
Koulutukseen mahtuu mukaan max. 20 osallistujaa. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Mira Huotari
mira@kainula.fi
p. 040 1488 591
Osallistujien kokemuksia:
”Sain paljon uusia vinkkejä jännityksen hallintaan! Harjoittelulla ja mielikuvia käyttämällä voi oikeasti muuttaa oman pelkonsa onnistumisiksi. Hyvä paketti!!”
”Rohkeuskoulut antoi todella paljon! Sain apua esiintymistilanteisiin sekä jännityksen ja stressin sietämiseen ja käsittelyyn. Mielikuvilla ja ajatuksilla on valtava voima!”
”Kuulin Rohkeuskoulutuksesta Facebookin mainoksen kautta. Vaikka en ollut koskaan käynyt vastaavissa, uskaltauduin kokeilemaan. Olen soittanut viulua ykkösluokalta noin parikymppiseksi ja aikuisiällä aloitin uudelleen soittamisen mikä oli ihanaa. Sen mukana tuli myös kovat suorituspaineet ja valtava pelko ja jännitys esiintymistä kohtaan. Pitkään mietin mistä saan avun, luin kirjoja, tekstejä ja kolumneja. Tämä kurssi tuli kohdalleni hyvään aikaan ja tarpeeseen, koska se avasi lukkoja itsessäni. Kahden viikon jälkeen kurssista olin ollut jo neljä kertaa esiintymässä, kerta kerralta jännitys vähenee. Nyt tuntuu jo että haluan mennä soittamaan ja levittämään musiikin avulla iloa ja lohtua kaikille kuulijoille! Voin sydämestäni suositella tätä kurssia kaikille.” – Nainen, 35 v”
Voit perua ilmoittautumisen maksutta viimeiseen ilmoittautumispäivään (12.4.2026) asti. Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen ilmoittautuminen on sitova, eikä sitä voi perua ja opiskelija on velvollinen maksamaan koulutusmaksun kokonaisuudessaan.
Ilmoittautumisen peruutus tulee tehdä kirjallisesti sähköpostitse osoitteeseen mira@kainula.fi.
Pidätämme oikeuden muutoksiin.