ALUSTAVA OPETUSAIKATAULU:
30.4.2024
Loput koulutuspäivät julkaistaan loppuvuodesta 2023.
Koulutus kestää noin vuoden ja myös päättymispäivä tarkentuu myöhemmin.
Koulutuspäivät pääsääntöisesti klo 9-16.
Opintokokonaisuus toteutetaan kokonaisuudessaan verkko-opintoina!
Toteutusta koordinoi:
Oppimiskeskus Kainula / Kainuun kesäyliopisto
Linnankatu 6 B, 3.krs
87100 Kajaani
Verkkokoulutus
Opintokokonaisuuteen sisältyy 9 verkossa toteutettavaa koulutuspäivää, joiden väleissä on vertaisryhmätyöskentelyä, kirjallisuuden reflektointia ja oikeiden asiakkaiden coachaamista.
Tule oppimaan tulevaisuuden ratkaisukeskeisiä myönteisen vaikuttamisen taitoja!
Työelämän neljäs suuri yhteiskunnallinen murros on meneillään ja se haastaa meidät ajattelemaan uudella tavalla, säätelemään energiaamme tarkoituksenmukaisesti, kehittämään omaa oppimistamme sekä johtamaan valmentavasti ja vuorovaikuttamaan tuloksellisesti.
Tarvitaan siis uudenlaisia vuorovaikutuksen, osaamisen kehittämisen ja muutosedistämisen taitoja johtajilta, esimiehiltä ja työntekijöiltä. Globaalit uhat haastavat meitä edistämään omaa toipumiskykyämme uusin tavoin. Etätyön lisääntymisen myötä tarvitaan yhteisöllisiä kohtaamisia ja rikastavaa vuorovaikutusta. Tämän koulutuksen myötä saat käytännön välineitä työstää kaikkia edellä mainittuja teemoja.
Osallistujat saavat valita yhden toivomansa pelillisen korttipakan, jonka avulla työyhteisössä on helppo käydä erilaisia haastavia teemakeskusteluja ja kehittyä tavoitteellisesti.
Työelämämuutokset vaativat jatkuvaa kehittymistä ja oman mielen johtamisen taitoja. Vuorovaikutustaitojen vaikeudet haastavat perinteiset johtamistavat. Tunne-energian kanavoiminen tarkoituksenmukaisesti luo hyvinvoivaa työyhteisöä. Tässä koulutuksessa käsitellään näitä teemoja ja tuotetaan ratkaisuja yhdessä!
Koulutuksessa sovelletaan valmentavaa ja ratkaisukeskeistä johtamiskäsitystä, poikkitieteellisiä vaikuttamisen teorioita sekä tunnustettuja oppimisen, muutoksen ja motivaation teorioita.
Koulutuksen sisältöjä:
Koulutuksessa opit ammattimaisen coachin ydintaidot ja omaksut niihin liittyvät konkreettiset työvälineet, joita pystyt hyödyntämään työssäsi välittömästi. Näin pystyt valmentavan ja oivalluttavan työskentelyotteen kautta osallistamaan coachattaviasi, henkilöstöäsi tai muita ohjattaviasi saavuttamaan tavoitteensa ja kokemaan työnsä mielekkääksi.
Saat eväitä yksilöiden ja ryhmien osallistamiseen, aktivointiin ja sitouttamiseen, ongelmanratkaisukyvyn kehittämiseen sekä valmentavan ja osallistavan yrityskulttuurin/työkulttuurin/ coachingkulttuurin luomiseen. Palautetaitosi kehittyvät ja itsesi johtaminen tulee tietoisemmaksi.
Saavutetut ydintaidot, työvälineet ja osaaminen vahvistavat itsetuntemustasi. Tästä on hyötyä – teet sitten työtä esimiehenä, asiantuntijana, kehittäjänä, coachina tai yrittäjänä.
Koulutus soveltuu laajasti työelämän eri toimijoille! Erityisen hyödyllinen se on esimiehille, johtajille, HR-ammattilaisille, kehittäjille, tiiminvetäjille, työnohjaajille, konsulteille, muutosprosessien ohjaajille ja muille itsensä johtamisesta ja yhteisöllisestä organisaation oppimisen edistämisestä kiinnostuneille.
Sirkku Ruutu
Koulutusjohtaja, Psykologi (PsM), luokanopettaja (KM), ratkaisukeskeinen kouluttajapsykoterapeutti (Valvira, Kela, VET), kognitiivinen lyhytterapeutti (Kela), johdon ja esimiesten työnohjaaja (MIF, STOry), tietokirjailija (AlmaTalent), MCC-coach (ICF)
Sirkku on Suomen ensimmäinen MCC-tason coach. Hän on coachannut satoja esimiehiä työuransa aikana. Sirkku on myös valittu kansainvälisen coachingyhdistyksen (ICF) Suomen jaoston taholta vuoden coachiksi ansioidensa perusteella. Sirkku on kirjoittanut useita ohjausalan tietokirjoja, joista uusin on ”Coachin työkalupakki”. Tämän koulutuksen osallistujat saavat kirjan oheismateriaaliksi. Sirkku on todellinen coachingalan vaikuttaja ja superammattilainen.
Sari Ilo
Kouluttaja, Psykologi (PsL), pedagoginen pätevyys (KM), PCC-tason coach (ICF), työterveyspsykologi, työ- ja organisaatiopsykologi, psykoterapeutti
Sari on tehnyt yli 20 vuotta koulutus- ja valmennustyötä erityisesti johtamisen ja työyhteisöjen kehittämisen parissa. Hän on kokenut ryhmien ja yksilöiden ohjaaja ja on valmentanut huomattavia määriä esimiehiä, toiminut johdon coachina ja paneutunut organisaatioiden muutosvalmiuksien tukemiseen ja resilienssin kehittämiseen. Sari on käytännönläheinen ja selkeäsanainen ammattilainen, jolla on myös teoreettinen ja tutkimukseen perustuva tietämys hallussaan.
2 200 €, kun mukana on vähintään 15 osallistujaa
Henkilökohtaisen maksuohjelman laatiminen koulutuksen keston ajalle on mahdollista.
Koulutukseen mahtuu mukaan max 30 opiskelijaa. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Eerika Jokelainen
eerika@kainula.fi
p. 044 254 9113
Koulutus toteutuminen vaatii riittävän määrän opiskelijoita (min. 15 opiskelijaa). Toteutuminen vahvistetaan heti viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen sähköpostitse.
Vahvistetaan opintojen aloituskirjeessä.
Ilmoittautumisen voi peruuttaa maksutta viimeiseen ilmoittautumispäivään (24.3.2024) saakka. Tämän jälkeen ilmoittautuminen on sitova eli opiskelija on velvollinen maksamaan koko koulutusmaksun, vaikka ei osallistuisikaan koulutukseen tai päättäisi keskeyttää koulutuksen. Ilmoittautumisen peruutus tulee tehdä sähköpostitse osoitteeseen mira@kainula.fi.
Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Oppimiskeskus Kainula / Kainuun kesäyliopisto
Linnankatu 6 C
87100 Kajaani