ma 9.6. klo 10-17
ti 10.6. klo 9-17
ke 11.6. klo 9-15
Kainuussa koulutusta koordinoi
Oppimiskeskus Kainula/Kainuun kesäyliopisto
Linnankatu 6 C
87100 Kajaani
Verkko-opinnot
Opetushallinnon tutkinnon järjestämisen yleisenä tavoitteena on, että Opetushallituksen toimialaan kuuluvien koulujen ja oppilaitosten johtotehtäviin sekä muihin opetusalan vaativiin hallinnollisiin tehtäviin pyrkivät henkilöt voivat tutkinnon suorittamalla hankkia ja osoittaa sellaisia hallinnollisia tietoja ja taitoja, joita mainittujen tehtävien vastuullinen ja menestyksellinen hoitaminen edellyttää.
Opetustoimen hallintohenkilöstö ja luottamushenkilöt, opettajat ja opettajaksi opiskelevat
Lauri Liusvaara, OTK
Liusvaaralla on työkokemusta OPH:sta, OAJ:sta ja OPM:stä. Hän on kirjoittanut oppikirjoja rehtoreille ja sivistystoimen johdolle sekä toiminut rehtoreiden ja opettajien täydennyskouluttajana 15 vuoden ajan. Liusvaara on toiminut Opetushallinnon tutkinnon kouluttajana ja tentaattorina 7 vuotta.
200 € /early bird (voimassa 30.4.2025 mennessä ilmoittautuneille)
240 € / normaalihinta (1.5.2025 jälkeen ilmoittautuneille)
Hinta sisältää koulutuksen ja koulutusmateriaalin.
Hinta ei sisällä tutkinnon suorittamisesta aiheutuvia Opetushallituksen kuluja.
Tutkinnon suorittamisesta Opetushallitus laskuttaa erikseen. Voimassa olevat hinnat voit tarkistaa Opetushallituksen sivuilta.
Mira Huotari
mira@kainula.fi
p. 040 1488 591
Opetushallinnon tutkinto on tarkoitettu hallinnollisissa tehtävissä opetusalalla toimiville ja opetusalan esimies- ja hallintotehtäviin hakeutuville. Tutkinnon suorittaminen on yksi tapa osoittaa opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen mukainen riittävä opetushallinnon tuntemus, jota rehtorilta edellytetään. Tutkinto jakautuu kahteen osaan ja käsittää seuraavat sisältöalueet:
A-osa: Hallinnon perusteet
1. Yleishallinto, julkisuus, tietosuoja sekä kunnallishallinto
2. Opetustoimen hallinto
3. Opetustoimen rahoitusjärjestelmä
B-osa: Rehtorin johtamisroolit
4. Rehtori koulun toiminnasta vastaavana johtajana
5. Rehtori pedagogisena johtajana
6. Rehtori henkilöstöjohtajana (palvelussuhde ja lakimääräiset velvoitteet)
Opetushallinnon tutkinnon sisältöjä vastaavien opintojen perusteella on mahdollista saada korvattua edellä mainittuja tutkinnon osia.
Tutkinto suositellaan suoritettavaksi kahdessa erillisessä kirjallisessa kuulustelussa (siis A- ja B-osat eri tenttikerroilla). Voit suorittaa sisältöalueet myös tiettyjen tutkintoon valmentavien koulutusten yhteydessä muuna kirjallisena suorituksena kuin tenttinä.
Kirjalliset kuulustelut: koulutuksen päätyttyä voit osallistua Opetushallinnon tutkinnon kuulusteluihin kesäyliopiston yleisinä tenttipäivinä. Tentit voit siis suorittaa Oppimiskeskus Kainulalla Kajaanissa. Kuulusteluun ilmoittaudutaan aina OTI-järjestelmän kautta, jossa näkyvät koko maan tenttipäivät. Valitse huolella missä, milloin ja mitä haluat tenttiä. Ilmoittautumisen yhteydessä maksetaan Opetushallituksen tutkinto-/tenttimaksut. Muista tehdä tentti-ilmoittautuminen myös kesäyliopistolle (mira@kainula.fi)!
Opetushallinnon kurssille osallistuneet voivat kurssin päätyttyä halutessaan hakea Opetushallituksesta oikeutta suorittaa tutkinto kuulustelujen sijaan esseillä. Hakemukseen liitetään kurssin järjestäjän antama todistus osallistumisesta opetushallinnon kurssille. Osallistumistodistuksessa ilmoitetaan, onko henkilö osallistunut koko kurssille vai vain osaan siitä. Kesäyliopisto toimittaa kurssin materiaalin Opetushallitukseen. Opetushallitus arvioi todistuksen sekä kurssin toteuttajalta saamiensa sisältötietojen ja kurssimateriaalin perusteella, saako henkilö oikeuden suorittaa tutkinto esseillä. Jos oikeus tutkinnon suorittamiseen esseillä myönnetään, Opetushallitus lähettää kysymykset tutkinnon suorittajalle sähköpostitse. Essee-kysymykset räätälöidään jokaiselle erikseen käyttäen kurssin aineistoa ja kirjallisuutta.
Tutkinnon suorittamisen voi aloittaa milloin tahansa. Tutkinto on maksullinen.
Tarkemmat tiedot tutkinnon suorittamisesta ja sen perusteista sekä tutkintovaatimuksista ilmenevät Opetushallinnon tutkinnon perusteita ja vaatimuksia koskevasta päätöksestä Opetushallituksen sivuilta
Opetushallinnon tutkinnon perusteet ja tutkintovaatimukset 1.3.2023 alkaen (pdf, 215.51 KB)
Verkkovälitteinen koulutus toteutetaan yhteistyössä Keski-Pohjanmaan ja Tampereen kesäyliopistojen kanssa.
Koulutuksen toteutuminen vaatii riittävän määrän opiskelijoita. Koulutuksen toteutuminen vahvistetaan sähköpostitse heti ilmoittautumisajan umpeutumisen jälkeen. Muistathan seurata myös roskapostikansiota!
Voit perua ilmoittautumisen maksutta viimeiseen ilmoittautumispäivään (31.5.2025) asti. Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen ilmoittautuminen on sitova, eikä sitä voi perua ja opiskelija on velvollinen maksamaan kurssimaksun kokonaisuudessaan.
Ilmoittautumisen peruutus tulee tehdä kirjallisesti sähköpostitse osoitteeseen mira@kainula.fi.
Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Oppimiskeskus Kainula / Kainuun kesäyliopisto
Linnankatu 6 C
87100 Kajaani